Kotimaan matkailu on nyt muotia! Kesä 2020 on kotimaan matkailun aikaa, sillä koronan aiheuttaman maailmanlaajuisen pandemian vuoksi ulkomaille matkailua on edelleen vältettävä. Hallituksen julistaman uuden linjauksen mukaan kotimaan matkailulle on kuitenkin annettua vihreää valoa ja tämän linjauksen odotetaan auttavan elvyttämään suomalaista taloutta.

Kotimaan matkailu: Mitä ottaa mukaan?

Koronan ravisteleman talouden syöksy on nähty ympäri maailmaa ja nostanut esille yhden tärkeän seikan, jonka monet maat ovat globalisoituneessa maailmassa ehtineet jo unohtaa: kotimaa ennen muita. Nyt jokaisen maan omavaraisuus on tärkeämmässä roolissa kuin koskaan aikaisemmin, ja tästä syystä kotimaan matkailu on avainasemassa.

Suomi kätkee sisäänsä uskomattomia näkymiä aina tuhansista peilikirkkaista järvistä ja vesistöistä koskemattomaan luontoon, hiljaisuuteen, linnun lauluun ja sympaattiseen maaseutuun. Suomi on monien muiden eurooppalaisten metropoliittien rinnalla vielä varsin koskematonta maaseutua, mutta tämä piirre onkin juuri Suomen matkailun valtti. Suurkaupunkeja riittää vaikka muille jakaa, mutta kuinka moni maa voi ylpeillä niin kauniilla luonnolla kuin Suomi?

Ennen kotimaan matkalle lähtöä on tietysti pakattava mukaan kaikki tarpeellinen. Tässä artikkelissa listataan muutamia tärkeitä laitteita ja sovelluksia, joita ei kannata missään nimessä unohtaa. Oli kohteena sitten Suomen upeat kansallispuistot tai pittoreskit pikkukylät, näiden tärppien avulla kotimaan hiomattomiin timantteihin tutustuminen käy huomattavasti helpommin.

Google Maps

Google Maps tai muu vastaava karttapalvelu on reissaajan kuin reissaajan ykkössovellus. Puhelimeen asennettavat karttapalvelut voivat osoittautua itselleen entuudestaan tuntemattomissa maisemissa kultaakin arvokkaammaksi avuksi, sillä karttapalveluiden reaaliaikainen sijainti kertoo tarkkaan, missä olet ja mihin sinun tulee seuraavaksi mennä. Mikä parasta, jos tarkoituksena on seikkailla asutuksesta hieman kaukaisemmissa maisemissa, karttapalvelut on mahdollista ladata puhelimeen myös offline-tilaan, jonka ansiosta karttojen selaaminen onnistuu myös täysin ilman nettiyhteyttä.

Viihde

Viihdepalveluita ei kannata reissussakaan unohtaa! Monet netin suoratoistopalvelut mahdollistavat musiikin sekä omien suosikkielokuvien ja tv-sarjojen lataamisen myös offline-tilaan, joten niistä pääsee nauttimaan myös täysin ilman nettiyhteyttä. Lisäksi netti on tänä päivänä pullollaan erilaisia harrastusmielessä kehitettyjä sovelluksia ja mikäli esimerkiksi lintubongaus kiinnostaa, puhelimeen voi helposti ladata ilmaisia lintuoppaita, joihin on kuvien lisäksi sisällytetty jopa video- ja ääninäytteitä eri lintulajeista. Illalla on lisäksi pitkän päivän jälkeen mukana uppoutua mökin tai hotellin sohvalle nauttimaan iGame-nettikasinon monipuolisesta tarjonnasta, joka on suunnattu nimenomaan suomalaisille pelaajille.

Kamera

Kamera kuuluu ehdottomasti matkan kuin matkan tärkeimpiin aparaatteihin. Tänä päivänä monet älypuhelimet ja tabletit on varustettu sen verran laadukkaalla kameralla, että matkailijoiden ei tarvitse tämän lisäksi juuri muita kameroita mukana kuljettaa. Toki, jos olet intohimoinen valokuvaaja, laadukas ammattilaiskamera kannattaa ehdottomasti ottaa mukaan!

OTA-sovellukset

OTA (eng. Online Travel Agencies) eli verkkomatkatoimistot ja matkanvälittäjät ovat modernin reissaajan luottoapureita. Nämä OTA-sovelukset, kuten Supersaver, Expedia, Booking ja Hotels.com tarjoavat matkailijoille tänä päivänä loistavia tarjouksia, joiden hinnat voivat olla majoituspalveluiden ja lentoyhtiöiden hintoja huomattavasti edullisempia. Mikä parasta, näiden sovellusten kätevän sijainti-ominaisuuden ansiosta näet yhdellä silmäyksellä kaikki alueella olevat vapaat majoitukset ja teet varauksen vain muutamassa minuutissa. Usein nämä sovellukset tarjoavat kullanarvoista tietoa myös alueella olevista aktiviteeteista ja nähtävyyksistä sekä kokoavat käyttäjilleen yhteen laadukkaita (ja usein täysin ilmaisia) digitaalisia matkaoppaita, jotka kulkevat aina mukana näppärässä taskukoossa.